Kaarinalle pystyin kertoon ihan kaiken mitä mun päässä liikku,vaikkei ne mitään ruusuja ollutkaa.Nyt on helpottunu olo. Ainakin hetkeks...mut mitäs sitten kun oon menossa isille. Niin mun isä ja äiti on siis eronnut,kun olin n.3v.Isi asuu Porin lähellä Kankaanpäässä,bussilla sinne kestää matka n 2h. En tykkää yhtään mennä sinne ton matkan vuoks ja kun kaikki jää tänne koko viikonlopuks. Kyllä mää iskällä tykkään olla ja mulla on sitä joskus iso ikävä. Mutta jotenkin siellä on niin yksin ajatustensa kanssa,ja mää vihaan olla yksin mun ajatusten kanssa. Alan ajatteleen siellä ihan liikaa ja kaikkee kamalaa. Mua aina vähän sen takia ahistaa mennä sinne.
Kaarina sai mut tajuun myös etten oo ehkä ollu tarpeeks kiitollinen tästä kaikesta onnesta mikä mulle on tupsahtanu.En malta odottaa sitä hetkee kun saan vuorostani hemmotella ton mun ritarini piloille ! : ) No enmää kyllä sitä piloille saa tekemälläkään. En voi ikinä saada tätä onnellisuutta paperille tai sanoiks,ehkä sen vaan tuntee tai näkee mun silmistä. Mä tiedän ettei elämä kaadu helposti,oon joutunu kestään niin paljon pahaa. Nyt tuntuu ,kun tää ois satua. Voin sanoo että kaikki vielä kääntyy parhainpäin :))
Vaihdoin muuten tänään mun huoneen järjestystä ja siivosin ja vaihdoin puhtaat ihanan tuoksuset lakanat. Nyt on hyvä mennä untenmaille,ja uuteen jaksoon,jos vaikka motiakin löytyis sieltä syvältä unista ! Ihania unia <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti